Peli tarjoaa useita JV-ryhmän etenemismuotoja. FORM LINE eli "avorivi"
ja FORM COLUMN eli "avojono" -komennoilla pärjää
mukavasti, mutta Wedgessä ("V" ylösalaisin) on kiistattomat
etunsa, ja Echelon (vinorivi oikealle tai vasemmalle) saattaa sekin olla tietyissä
tilanteissa tarpeellinen.
FORM COLUMN - Avojono
Komennolla FORM COLUMN tai "Avojonoon" taistelijat lähtevät
seuraamaan ryhmänjohtajaa jonossa. Usein ryhmänjohtaja antaa myös
summittaisen kompassisuunnan eli N, NE, E, SE, S, SW, W tai NW.
Avojonoa käytetään kun vihollisen ei odoteta olevan välittömässä
läheisyydessä. Avojonossa taistelijat etenevät peräkkäin
maastosta ja valaistuksesta riippuen 5-20 metrin etäisyydellä toisistaan;
ryhmänjohtaja on etummaisena. Etenemismuoto on käytännöllinen,
sillä jokainen taistelija näkee edellään olevan selän,
ja niinpä ryhmästä eksyminen vaatii todellista lahjakkuutta.
Vaikka muoto on yksinkertainen, taistelijoilta vaaditaan jatkuvaa valppautta.
Edellä kulkevaa taistelijaa seurataan kaikessa mitä tämä
tekee, ja samalla varmistetaan, että takana oleva toimii samoin. Lisäksi
kaiken aikaa tarkkaillaan sivustoja ja ilmatilaa vihollisen varalta. Peränpitäjän
on tarkkailtava myös selustaa. Tärkeää on pysähtyä
aina edellä olevan pysähtyessä (tätä ei missään
nimessä ohiteta!), jolloin taistelijoiden väliset etäisyydet
pysyvät kunnossa. Kantava ajatus on, että suurin osa ryhmästä
selviäisi mahdollisesta väijytyksestä hengissä eikä
tuhoutuisi ensimmäiseen kranaattiin tai sarjaan.
Pysähtymistä on vältettävä, jotta mahdolliselle viholliselle
ei jäisi aikaa tähdätä. Jos joudutaan pysähtymään,
jokainen hakeutuu suojaan ja tiputtautuu polviasentoon tai maahan. (Polviasento
on suositeltavaa pitää "defaulttina" jolloin taistelija
menee polvelle aina pysähtyessään). Polviasennossa vihollisella
on puolta pienempi maali kuin seistessä, ja makuuasennossa havaitseminenkin
vaikeutuu.
Ellei tilanne vaadi muuta, avojonossa edetään kevyttä juoksua.
Tällöin jälkeen jäävien taistelijoiden on helppo kiihdyttää
välillä vauhtiaan ja juosta muotoon takaisin. Myös avojonosta
avoriviin siirtyminen helpottuu, kun ryhmänjohtajan ei tarvitse hidastaa
nopeuttaan.
Ryhmänjohtaja voi halutessaan käyttää tiedustelijaa tai
tiedustelijataistelijaparia etenemässä näköetäisyydellä
ryhmän edellä.
FORM LINE - Avorivi
Komennolla FORM LINE tai "Avoriviin" taistelijat siirtyvät riviin
ryhmänjohtajan molemmille puolille maastosta ja valaistuksesta riippuen
5-20 metrin etäisyydelle toisistaan.
Siirryttäessä avojonosta avoriviin ryhmänjohtaja joko pysähtyy
tai jatkaa juoksua normaalia vauhtia, ja taistelijat siirtyvät parasta
mahdollista vauhtia paikoilleen rivin päätyihin: kukaan ei kiilaa
kahden taistelijan väliin, koska tämä sotkisi etäisyydet.
Avojonossa perää pitänyt saa siis juosta eniten.
Avoriviä käytetään hyökkäys-/etenemismuodostelmana,
kun vihollisen oletetaan olevan välittömässä läheisyydessä
etumaastossa. Avorivissä ryhmän tulialue on periaatteessa laajin mahdollinen,
eli jokainen taistelija pystyy esteettä tulittamaan ryhmän edessä
olevaa vihollista. Etenemismuodon ikuinen ongelma on, että yksittäisen
taistelijan on helppo eksyä ryhmän etupuolelle ja saada luoti selkäänsä.
Onkin äärimmäisen tärkeää, että kukaan ei
etene ryhmänjohtajan etupuolelle. Taistelijan on vilkuiltava koko ajan
sivuilleen ja pysyttävä samassa linjassa muun ryhmän kanssa.
Samaan aikaan ympäristöä on tietysti seurattava äärimmäisen
tarkasti. Käytä freelookia tai numpadin näppäimiä '4'
ja '6' tai '1' ja '3' varmistaaksesi ettet etene liian edessä.
Avorivissä liikutaan ryhmänjohtajan osoittamalla tavalla: yleensä
kevyttä juoksua, mutta myös täyttä vauhtia tai ryömien.
Mitä hitaammin edetään, sitä helpommin muoto pysyy kunnossa,
mutta aina ei ole mahdollista edetä rauhallisesti.
Avorivistä on käytännöllistä siirtyä tuliasemiin,
jolloin komento kuuluu "Asemaan" tai TAKE COVER. Tällöin
taistelija menee maihin ja etsii lähietäisyydeltä suojaavia maastonkohtia
ja hyvää ampumapaikkaa. Viereisiä taistelijoita ei ohiteta kuin
eri käskystä. Jos joutuu ohittamaan toisen taistelijan tämän
etupuolelta, on syytä olla varma, että tämä ei ole juuri
laukaisemassa asettaan. (Nyrkkisääntönä muut taistelijat
ohitetaan aina takaa.) Asemassa pysytään kunnes tulee käsky lähteä
uudestaan liikeelle.
Syöksyminen
Syöksyminen tarkoittaa nopeaa spurttia suojasta seuraavaan suojaan taistelijaparin
tai KK:n suojatessa tulella. Syöksyminen aloitetaan tyypillisesti avorivistä.
Ideana on, että kaiken aikaa puolet ryhmästä etenee ja toinen
puoli kylvää suojasta tulta vihollisen asemiin. Syöksyjen on
oltava lyhyitä, jotta viholliselle tarjotaan maali mahdollisimman vähän
aikaa. Vihollisen tähtäämistä vaikeuttaa entisestään
koko ajan tämän asemiin kohdistuva tuli. Etenemismuoto on oikein toimiessaan
erittäin tehokas.
Oppikirjan mukaan taistelija A huutaa taistelijaparilleen B: "Tue sinä,
minä syöksyn", minkä B kuittaa. Valitsemanaan hetkenä
A etenee muutaman sekunnin täyttä vauhtia B:n ampuessa vihollista
suojastaan. Päästyään suojaan A vaihtaa tarvittaessa lippaan,
tekee piilossa sivuttaisliikkeen vihollisen hämäämiseksi ja avaa
tulen, mistä taistelija B ymmärtää A:n olevan valmis. Eteneminen
jatkuu telaketjumaisesti A:n suojatessa seuraavaksi B:n etenemistä jne.
kunnes tavoite on saavoitettu.
Käytännössä syöksyen eteneminen on hankalaa OFP:n
puutteellisen kommunikaation takia ja koska suojia löytyy yleensä
vähän. Kirjoittaminen on hidasta, eikä jokainen taistelijapari
voi käyttää radiota yhtä aikaa muiden kanssa. Yksi mahdollisuus
on käyttää puhua "direct"-kanavalla, jolloin ääni
kuuluu vain taistelijan lähelle. Toinen vaihtoehto on ryhmänjohtajan
koordinoima eteneminen tyyliin "2, 3, 4 ADVANCE", "5, 6, 7 TAKE
COVER"; "2, 3, 4 TAKE COVER", "5, 6, 7 ADVANCE" jne.,
tai taistelijoiden suora käskyttäminen suojasta toiseen. Tuon tyylinen
"kädestä pitäen" -johtaminen ei ole aina paras vaihtoehto,
ja siinä menevät helposti ryhmänjohtajaltakin pasmat sekaisin.
Silloin kun se on käytännöllistä, syöksymistä
ja yleensäkin taistelijaparien vuorottaista etenemistä kannattaa suosia.
Rynnäkkö
Rynnäkkö on oikeassa paikassa tehokas etenemismuoto, mutta se käyttöä
on aina harkittava tarkkaan. Rynnäkkö väärässä
paikassa väärään aikaan merkitsee yleensä koko ryhmän
tuhoa.
Oppikirjan mukaan ryhmänjohtaja komentaa "Valmistautukaa rynnäkköön",
jolloin taistelijat vaihtavat tarvittaessa lippaan, siirtävät aseensa
vaihtimen sarjatulelle, kiinnittävät pistimen tai pistimen puuttuessa
ottavat kenttälapion esille lyömävalmiiksi asennossa "hakku"
ja polkevat jaloillaan lähtökuopat kenkien alle. Komennolla "Rynnäkköön
mars" ryhmä juoksee yhtenä rintamana vihollisen asemia päin
tuhoten vastarinnan omalla tulellaan. Ryhmä ei pysähdy ennen kuin
vasta ryhmänjohtajan käskystä. Rynnäköidessä pyritään
tuhoamaan vihollisen moraali ja kohottamaan omaa taisteluhenkeä huutamalla
asiaankuuluvia (ja asiattomia) iskulauseita.
Rynnäkön tehokkuus tai tehottomuus on sen yhdenaikaisuudessa. Ryhmänjohtajan
on aina sovittava rynnäkköön liittyvät komennot etukäteen
ryhmänsä kanssa. Pelkkä suora komento "Rynnäkköön"
ei aiheuttaisi kuin sekasortoa omassa ryhmässä ja hilpeyttä vihollisen
asemissa.